Lämmin kiitos omistaja-asiakkaillemme, sopimustoimittajillemme, henkilöstöllemme sekä yhteistyökumppaneillemme erinomaisesta yhteistyöstä kuluvana vuonna.
Tänä jouluna hankimme hyvää mieltä tukemalla avun tarpeessa olevia lapsia ja nuoria SOS-Lapsikylän kautta.
Laadukkaat hankintapalvelumme kiinnostavat julkisen sektorin organisaatioita, mikä on näkynyt omistaja-asiakkaiden määrän vahvana kasvuna.
Nykyään yhtiöllämme on 161 omistajaa, joista 15 on liittynyt osakkaiksemme tänä vuonna - viimeisimpänä Kainuun jätehuollon kuntayhtymä. Tervetuloa tekemään hankintayhteistyötä kanssamme!
Vuosi 2024 on ollut hankintapalveluissamme monella tapaa ennätyksellinen: olemme saaneet omistaja-asiakkailtamme toimeksiantoja ja julkaisseet tarjouskilpailuja enemmän kuin koskaan aiemmin. Olemme myös rekrytoineet uusia osaajia vastaamaan kasvaneeseen palveluidemme kysyntään.
Saamiemme palautteiden perusteella yhteiset hankintaprojektimme ovat myös onnistuneet tänä vuonna hyvin: hankinta-asiantuntijoiden saamien arvioiden keskiarvo on 4,5 asteikolla 1–5 ja palautetta antaneiden asiakkaidemme suositteluhalukkuutta mittaava NPS-indeksi on peräti 56.
Kiitos luottamuksestanne, lupaamme tehdä parhaamme ollaksemme jatkossakin sen arvoisia!
Kaikki tarvitsemasi hankinta- ja henkilöliikennepalvelut löydät samasta paikasta. Keskity siihen, mikä on tärkeää.
SANSIA OY
Puutarhakatu 6, 70300 Kuopio
017 218 900
info@sansia.fi